Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintyminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste esiintyminen. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 7. helmikuuta 2018

Esiintyminen on vuorovaikutusta

Esiintyminen nähdään usein vain yksilön toimintana, vaikka esiintyminen käytännössä lähes aina perustuu vuorovaikutukseen kuten viestintä yleensäkin. Esiintymisprosessin onnistumisen kannalta sekä esiintyjällä että yleisöllä on keskeinen rooli, sillä esiintyminen on aina yhteistyötä. Puhutaan yleisötaidoista, joilla tarkoitetaan esiintymistä vuorovaikutuksellisena prosessina ja yhteistyönä. Yleisön vuorovaikutuskäyttäytymisellä, esimerkiksi kuuntelemisella on suuri vaikutus esiintyjään ja siihen, kuinka jännittyneeksi tai vapautuneeksi esiintyjä itsensä kokee.

Yleisön kuuntelu

Taitava esiintyjä osaa kuunnella yleisöä ja seurata sen erilaisia reaktioita. Yleisöltä tulevat sanattomat viestit antavat puhujalle vinkkejä siitä, olisiko esitystä nopeutettava tai hidastettava vai olisiko ehkä tauon paikka. Pienemmille ryhmille esiinnyttäessä on hyvä huomioida katsekontaktilla jokainen kuulija tasapuolisesti. Katsekontakti myös innostaa yleisöä kuuntelemaan ja keskittymään aiheeseen.

Oppimistilanne yleisölle ja esiintyjälle

Mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta, monotonisesti puhuvaa esiintyjää on vaikea kuunnella, joten esityksen tempoa ja tyyliä on hyvä vaihdella. Tilanteen salliessa, voi puhetta rytmittää välillä nopeammaksi tai painottaa hidastuksin. Esityksen ydinasioita voi painottaa myös erilaisilla kehon eleillä. Yleisöä on hyvä aktivoida esimerkiksi kysymyksillä, pikagallupeilla tai paritehtävillä. Hienointa esiintymisessä on huomata, että jokainen esiintymistilanne opettaa paitsi kuulijoita myös esiintyjää.

Hyvät kuuntelijat ovat tulevaisuuden menestyjiä

Olli-Taavetti Kankkunen toteaa väitöstutkimuksessaan, että kuuntelutaidosta on tullut yhä oleellisempi osa meitä ja arkipäiväämme. Lisäksi Kankkunen mukaan hyvät kuuntelijat ovat tulevaisuuden menestyjiä, sillä he pystyvät sujuvaan vuorovaikutukseen muiden kanssa. Kankkunen haluaakin kehittää nuorten kriittistä kuuntelutaitoa ja ehdottaa, että kuunteluopetus otettaisiin yhä tiiviimmäksi osaksi perusopetuksen opetussuunnitelmaa.


Suomen Yrittäjäopiston verkkokaupasta löydät verkkokursseja liittyen mm esiintymiseen, asiakaspalveluun, taloushallinnon eri aiheisiin sekä MS Office -perheen tuotteisiin. Katso ja lähde opiskelemaan helposti sekä nopeasti haluamaasi aihealuetta: https://kauppa.syo.fi/

Tiina Rintamäki
yritystoiminnan kouluttaja
tiina.rintamaki@syo.fi
@RintamakiTiina


tiistai 12. syyskuuta 2017

Esiinny luonnollisesti videolla


Vaikka videolla on tärkeää keskittyä varsinaiseen kyseessä olevaan aiheeseen, suuremman huomion vie kuitenkin sanaton viestintäsi ja äänenpainosi. Albert Mehrabianin luoma 7 – 38 – 55 -sääntö kiteyttää sanattoman viestinnän merkityksen: fyysinen olemuksesi merkitsee 55% viestinnästäsi, äänenpainosi 38% ja sanasi ainoastaan 7%.



Seuraavien vinkkien avulla kiinnität katsojan huomion oikeisiin asioihin. Katsekontaktilla on erityisen tärkeä merkitys katsojan huomion kiinnittämisessä puhujaan. Katso puhuessasi suoraan kameran linssiin. Videolla huomaa melko nopeasti, mikäli katse harhailee tai katsot kameran ohi. Kameran napittaminen saattaa aluksi tuntua kummalliselta, mutta se näyttää kuitenkin kaikkein luonnollisimmalta, katso siis rohkeasti kameraan.



Vältä kuvaamasta itseäsi liian ala- tai yläviistosta, sillä nämä kuvakulmat voivat välittää ylimielisen kuvan. Hyvä korkeus kameralle on kasvojen kanssa samalla tasolla tai jopa vähän yläkulmasta, silmien tasolla.



Kuvataustaksi on syytä löytää rauhallinen ja hyvin valaistu paikka, jossa voit puhua ilman taustahälyä. Mieti myös, mitä haluat taustalta näkyvän katsojillesi.



Ylimääräinen heiluminen ja kameran liikkuminen vievät voimaa sanomaltasi. Liian jäykäksi ei kannata jähmettyä, vaan ryhdikäs ja luonnollinen asento toimii parhaiten. Käsien käyttöön on syytä myös kiinnittää huomiota. Jokaisella meillä on myös maneereja, kuten silmien räpyttely, kulmien nostelu, hiusten harominen jne. Tiedosta ja tarkastele maneerejasi sekä pohdi ovatko ne liian häiritseviä viestin välittymisen kannalta. Kaikki maneerit eivät ole pahasta ja liittyvät kiinteästi omaan viestintääsi ja tekevät siitä persoonallisen.



Vaikka videolla esiintymisessä on monta asiaa huomioitavana, tärkeintä on säilyttää luonnollisuus kameran edessä ja viestiä asia niin kuin kertoisit sen parhaalle ystävällesi.


Lisää vinkkejä esiintymiseen Esiinny vakuuttavasti -verkkokaupan koulutuksesta:
https://kauppa.syo.fi/liiketalouden-ja-kaupan-koulutukset/esiinny-vakuuttavasti


Tiina Rintamäki
yritystoiminnan kouluttaja
tiina.rintamaki@syo.fi
@RintamakiTiina