keskiviikko 9. elokuuta 2017

Yritystä on -yhyres!


Syksyn koulutustoiminta alkaa vauhdikkaasti Suomen Yrittäjäopistossa. Uusia valmennusryhmiä starttaa sekä verkossa että lähiryhminä eri puolella Suomea. Koulutusalan reformiin valmistautuminen pitää meidät myös osaltaan kiireisinä.  Lisäksi syksyn aikana olemme mukana myös järjestämässä useita avoimia tapahtumia. 

 

Me Suomen Yrittäjäopistossa haluamme syksyn aikana nostaa esiin yrittäjyyttä ja samalla juhlistaa Suomen juhlavuotta Suomi 100- hengessä. Alueen yrittäjäyhdistysten ja Kauhavan kaupungin kanssa järjestämme 5.9. yrittäjän päivänä yhteisen koko päivän tapahtuman Yritystä on- yhyres! Päivän alkaa lipunnostolla ja päättyy teeman mukaiseen iltatapahtumaan. Päivän aikana alueen yrityksiin pääsevät tutustumaan yläastelaiset. Yrittäjän päivän lisäksi yrittäjät ja heidän tarinansa ovat ansaitusti esillä koko syyskuun ajan. Tämä yhteistyö on jo nyt osoittanut voimansa: kaikki osapuolet ovat olleet innostuneesti mukana tapahtuman suunnittelussa ja uusiakin ideoita on syntynyt.

 

Nyt virkistävän kesäloman jälkeen Sinulla on hyvä hetki tehdä päätös ja ryhtyä uudistamaan osaamistasi. Ilmoittaudu valmennuksiimme verkossa tai ota rohkeasti yhteyttä. Autamme sinua rakentamaan juuri Sinulle sopivan opintopolun. Valmennuksissamme saat ajankohtaista tietoa, asiantuntijoidemme aitoa ohjausta ja uutta puhtia omaan työhösi. Helpoiten saat lisätietoa laajasta koulutustarjonnastamme ja tapahtumistamme seuraamalla nettisivujamme sekä sosiaalista mediaa. Osaamiseen panostaminen tulee yrityksissäkin nähdä investointina tulevaisuuteen. Hyvä osaaminen on yrityksen kestävää pääomaa.

Uudistutaan yhyres!

Jorma

Jorma Kukkeenmäki
rehtori
jorma.kukkeenmaki@syo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti