torstai 9. elokuuta 2012

Tien päällä taas…


Meillä opistolla kesän tietää kääntyneen syksyksi, kun PowerTruck-messut lähestyvät. Tämäkään vuosi ei tee poikkeusta, sillä messuosaston rakentaminen on jo loppusuoralla.

Viikonlopun PowerTruck –messuilla tavataan luonnollisesti kuljetusalan toimijoita ja keskustellaan aktiivisesti kuljetusalan kuulumisista ja koulutustarjonnastamme sillä saralla. Ensimmäisenä vuorossa on Seinäjoen kuljetusyrittäjäkoulutus, joka käynnistyy elokuun lopulla. Sitä seuraa Tampereella käynnistyvä yrittäjäkoulutus, jossa tarkoituksena on vahvistaa jo toimivan kuljetusalan yrityksen toimintaa. Ammattipätevyyskoulutukset pyörivät luonnollisesti Pohjanmaalla ja Hämeessä syyskuusta alkaen. Hämeen kuljetusyrittäjäkoulutuksen vuoro on sitten marraskuulla.

PT-messuilla on vahvasti mukana myös muu koulutus- ja palvelutarjontamme – ovathan kyseiset messut merkittävä tapahtuma muillekin kuin kuljetusalan ammattilaisille. Yrittäjävalmennustemme osalta on tarjolla erilaisia kokonaisuuksia sekä yrityksen elinkaaren että yrittäjäkokemuksen näkökulmasta; syksyn aikana starttaa liki kaksikymmentä yrittäjien valmennusryhmää eri puolella Suomea. Valinnan varaa siis on, jos suunnittelet yrityksen perustamista tai olet jo kokenut yrittäjä-konkari, joka haluat yrityksesi kiihdyttävän kärkeen.

Merkonomin ja datanomin perustutkinnot käynnistyvät jälleen Kauhavalla syyskuun alkupäivinä. Taloushallinnon koulutuksiimme ilmoittautuminen on käynyt kiivaana koko kesän; näihin koulutuksiin opintopaikat ovat jo kortilla. Myös myynti- ja asiakaspalvelutaitojen kehittämiseen keskittyviin koulutuksiin ilmoittautumisia on jo tullut.

Me Suomen Yrittäjäopistossa olemme aina tottuneet liikkumaan asiakkaan luo. Tänäkin syksynä olemme ahkerasti tien päällä, sillä koulutuksia käynnistyy Koillismaalta Varsinais-Suomeen saakka. Uskomme vanhaan sanontaan: ”vierivä kivi ei sammaloidu”.

Turvallisia ajokilometrejä kaikille toivottaa,
Kati 





Kati Mattila on markkinointi- ja 
viestintäkoordinaattori Suomen Yrittäjäopistolla







kati.mattila(at)syo.fi
p. 010 841 4034

Katso alkavat koulutuksemme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti