keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Syotec- testikeskus - todellinen mahdollisuus eteläpohjalaiselle it-ammattilaiselle

Microsoft, IBM, Novell ja monet muut tunnetut laitteisto- ja ohjelmistotoimittajat ovat luoneet globaalin sertifiointijärjestelmän. Sertifioinnin suorittaminen on vahva näyttö osaamisesta tietyn tuotteen tai teknologian osaamisesta. ICT-alan työnantajat arvostavat sertifiointeja. Siten esimerkiksi ohjelmistotalo, joka haluaa olla Microsoftin sertifiointikumppani, tarvitsee sertifioituja osaajia. 

SYOtec-testikeskus avattiin 1.4.2009 Kauhavalla. Kokemukset testikeskuksesta ovat olleet hyvät ja tarvetta on selkeästi ollut. Kolmensadan testin raja rikkoutui vuoden vaihteessa ja kysyntä testien suorittamiseen on koko ajan kasvanut. Markkinointia ei ole tehty vaan testikeskuksen suosio alueellamme siirtyy kuulopuheitten kautta. Testikeskuksen toiminnalla Suomen Yrittäjäopisto haluaa edistää myös pienten yritysten toimintaa tarjoamalla alueen yritysten henkilöstölle mahdollisuuden testien suorittamiseen.  Testikeskuksia Suomessa on vain yksitoista ja ne sijoittuvat pääsääntöisesti Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin – Kauhava pienenä suurten joukossa!

Mika Lindberg, Opsec, Seinäjoki

”It-asiantuntijan tehtävissä toimivana tiedän miten erilaiset järjestelmät asettavat laajoja osaamisvaatimuksia yksilölle. Koulutusten ja työkokemuksen kautta osaaminen karttuu mutta päämiehiä, tuotteita ja ratkaisuja on lukuisia joista meidän tulee valita oman osaamisemme kärki. Riittävän ammattitaidon hankkimiseksi ja ylläpitämiseksi useimmat meistä ovat myös valmiita panostamaan aikaa ja vaivaa. Tämän vaivan palkaksi tulee olla jotain, millä ammattitaitomme voidaan todentaa. Sertifioinnit tarjoavat mainion keinon siihen ja suosittelen niitä kaikille valitsemallaan osaamisalueella. Aikaisemmin eteläpohjalainen it-ammattilainen on joutunut matkustamaan satoja kilometrejä päästäkseen testiin, mikä on jo osaltaan rajoittanut erilaisten sertifikaattien määrää maakunnassamme. Lisäksi raskas matka, suuret sivukulut ja suoranainen ajankäyttö on nostanut testiin menemisen riman turhan korkealle. Nyt Syotecin testikeskuksen avulla me eteläpohjalaiset asiantuntijat voimme järkevin panostuksin näyttää osaamisemme myös maailmanlaajuisesti hyväksyttyjen standardien puitteissa.”

Lisätietoja:

Yhteistyökumppaninamme maailmalla on Prometric: http://www.prometric.com/default.htm
Yhteystiedot ja ilmoittautumiset: http://www.syo.fi/index.php/syo-prometric

Keväisin terveisin
Minna Paukku,TCA
ps. Kevään ja kesän aikana testejä on mahdollisuus suorittaa vielä 8.5., 23.5. ja 18.6.

Katso lisää sivuiltamme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti