keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Kun yrittäjät uskovat toisiinsa ja tukevat toisiaan


Suomessa on noin 260.000 yrittäjää, joista 170.000 yksinyrittäjää. Heillä kaikilla on erilaiset taustat ja osaamiset niin yritystoimintansa ”ydinbisnekseen” kuin yrittäjyyteen yleensäkin. Tänä päivänä on ”feisbuukit” ja muut yhteisöt, joissa yrittäjät kohtaavat toisiaan ja keskustelevat asioista. On digipalveluita ja tietokantoja. On edelleen uskoa, epätoivoa, kiirettä, onnistumisen riemuja, epäilyksiä, pohdintaa, mietittävää, päätettävää. Näiden kaikkien äärellä varsinkin yksinyrittäjät ovat välillä pää turvoksissa.

Opiskelin itse yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon, sillä koin tarvitsevani itselleni aikaa ja tsemppiä keskittyä juuri yrityksen kehittämiseen. Arki tuntui aina täyttyvän päivän tekemisistä, kiire painoi välillä päälle ja aivojen kolosissa raksutti, että kehittämiselle ja pohtimisellekin pitäisi aikaa löytyä. Tutkintoon mukaan lähteminen tarjosi tien tähän. Ajattelin ettei uudenkaan oppiminen pahitteeksi samalla olisi.

Se mitä en edes osannut ajatella tai unelmoida, oli suuri yhtenäisyyden tunne ja kollektiivisuus mikä syntyi YJEAT-ryhmämme sisällä. Tuimme toisiamme opiskeluissa, tsemppasimme ja kannustimme. Lähipäivät olivat työntäyteisiä ja kaipasimme sen oheen rauhaa pidempiin keskusteluihin. Syntyi ajatus omasta luokkaretkipäivästä, joka toteutettiinkin nopeassa aikataulussa. Osaajat päivän toteuttamiseen löytyivät ryhmän sisältä. Ryhmässä oleva kampaaja kampasi, kauneusalan ammattilainen meikkasi, valokuvaaja kuvasi, cateringyrittäjä kokkasi, keilahallin omistaja tarjosi tilat, viestinnän ammattilainen keksi tiedottaa päivästä ja sai siitä juttuja niin paikallislehtiin kuin oppisopimustoimistojen lehteen ja Suomen Yrittäjäopiston julkaisuihin. Päivä meni nopeasti ja nauru raikui. Se oli kuin miniloma kaiken kiireen keskellä. Jokaiselle jäi muistoksi luokkakuva ja laadukkaat muotokuvat itsestään sekä omaan että yrityksensäkin käyttöön.

Tuo yhteinen päivä poiki hyviä keskusteluja, joiden pohjalta ryhmässä syntyi useita uusia yhteistyökumppanuuksia ja tukiryhmiä. Huomasimme, että moni tahkosi oman yrityksensä kehittämisen kanssa itselleen isojenkin kysymysten äärellä. Tapaamisissamme olemme purkaneet näitä aiheita ja tuoneet toisen toimialan yrittäjän ideoita ja ajatuksia esiin –luottamuksella, ennakkoluulottomasti, kyseenalaistaen ja tukien. Moni on havahtunut tarkastelemaan omaa toimintaansa aivan uusin silmin ja löytänyt ennen näkemättömiä mahdollisuuksia kehittää yritystään ja itseään. Tokihan tätä palvelua saisi vaikka paikallisten kehittämisyhtiöiden palveluista, mutta meille yksinyrittäjille se tarjoaa paljon kaivattua sosiaalista kanssakäymistä arjen keskellä. Tämä on kuin meidän oma TYHY–päivämme.

 

Pirjo Kivistö

yrittäjä, pedagogi

Karisma Konseptit Oy

Blogin kirjoittaja Pirjo Kivistö somepäivässä odottaa omaa kuvausvuoroaan
Kuva: Pekka Kiirala



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti