torstai 25. lokakuuta 2018

Ohjaajan viisi vinkkiä opiskelijalle

Moni aikuinen jättää opintoihin hakeutumatta, koska ei usko, että niille olisi riittävästi aikaa. Olen huomannut toimiessani aikuisten merkonomiopiskelijoiden ohjaajana, että on erilaisia tapoja  selvitä aikatauluhaasteista. Vaikeuksienkin keskeltä on tutkinto saatettu maaliin. Tähän blogiin olen koonnut käytännössä hyväksi havaittuja vinkkejä aikuiselle opiskelijalle. 

1. Motivaatio
Ilman motivaatiota ei löydy panostusta. Kun hakeutuu koulutukseen, tulee olla selkeät tavoitteet. Mitä hyötyä uudesta osaamisesta ja mahdollisesti tutkinnosta on? Miksi tutkinnon suorittaminen on minulle tärkeää? Näihin kysymyksiin kannattaa kirjoittaa vastaukset, koska varsinkin vaikeimpina hetkinä, niihin joutuu palaamaan.

2. Asenne ja realistiset tavoitteet
Päätavoitteen lisäksi on hyvä asettaa välitavoitteita ja tuulettaa niihin pääsystä. Välitavoitteet voivat olla esimerkiksi yksittäisiä oppimistehtäviä tai opintojaksoja. Unohda siis täydellisyyden tavoittelu ja pääset helpommalla.

3. Kalenteri, aikataulutus
Opinnot vaativat aikaa ja aika on poissa aina jostain muusta. Opinnoille pitää siis tehdä tilaa.  Esimerkiksi verkossa opintoja suorittava opiskeli sunnuntaisin ja vuorotyötä tekevä opiskeli iltavuoropäivinä aamuisin. Monen perheellisen opinnot ovat myös kulkeutuneet lasten harrastuspaikoille. 

4. Tuki ja tsempparit
Vertaistuki ja tsempparit ovat tärkeitä. Vertaistuen ei tarvitse välttämättä tulla samojen opintojen parista vaan se voi olla esimerkiksi ystävä, joka opiskelee omia opintojaan. Muista myös pyytää apua.

5. Ennakointi
Kun on vähänkin etuajassa tai vähintään aikataulussaan, ei yksi koko perheen läpikäyvä norovirus vie opintoja ojaan - ei välttämättä edes pientareelle.  Muista myös olla yhteydessä ohjaajaan, jos ongelmia aikataulun kanssa tulee. Ennakointi oman opiskelusuunnistelman kanssa kannattaa ja näin ei tarvitse murehtia suorittamatta jääneitä opintoja.


Loppuun haluan sanoa kaikille aikuisille opiskelijoille, että olkaa välillä armollisia itsellenne. Aikuisopiskelu on useasti yksi elämänvaiheista, se ei kestä ikuisesti. Tsemppiä!


Liiketoiminnan perustutkinto suoritetaan Suomen Yrittäjäopistolla kokonaan verkossa. Lue lisää tutkinnosta täältä


Susanna Kulmala
yritystoiminnan kouluttaja
susanna.kulmala(a)syo.fi


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti