keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Älä anna kiireen yllättää

Kiurut huutavat ja töyhtöhyypät tekevät näyttäviä syöksylentojaan pelloilla. Koivut puskevat hiirenkorviaan ja leskenlehti kukkii. Maatalousyrittäjän kiireisin ajanjakso alkaa ja on pakko painaa pitkää päivää. Ehditkö huomaamaan luonnon ihmeet kesken kylvötöiden tai rehunteon?
 
Pari vinkkiä kiireen poistamiseen 
 
Kiire on organisoimatonta työtä. Kiire ei ole tehokkuutta. Joskus kiireellä yritetään vain tehdä itsestä tärkeä ja korvaamaton. Näillä vinkeillä voit hiljentää sisäisen kiirehtijäsi:
 
  • Osan tehtävistä voi siirtää toiseen ajankohtaan tai osan töistä voi tehdä joku muu. Kaikkea ei edes ole pakko tehdä. Kun tekee vähemmän saa enemmän aikaan. Tekemistä on silloin liikaa, jos ei ehdi nukkua tai nauttia elämästä. 
  • Eräällä isännällä on tapana istahtaa alas aina,  kun tuntuu kiireiseltä tai siltä, että tekemistä on liikaa. Istahtaessaan isäntä kirjaa paperille kaikki ne asiat, jotka pitää tehdä. Kun asiat on kirjannut paperille, ne jäsentyvät myös mieleen. Tämän jälkeen voitkin huomata, että asiat ovat nyt tärkeysjärjestyksessä ja hoituvat kyllä. Seuraavan kerran kun olet kiireinen, istahda muutamaksi minuutiksi alas ja kokeile tätä keinoa.
  • Paras keino jatkuvan kiireen poistamiseen on tehdä oman työpanoksen hinta näkyväksi! Kun tiedät omalle työllesi hinnan, voit tehdä vertailua oman ja vieraan työvoiman sekä töiden ulkoistamisen kesken. Oman työpanoksen hinta siis linkittyy vahvasti oman ajankäytön hallintaan sekä jaksamiseen. Jaksamisongelmat tulevat, jos omalle työlle ei esimerkiksi investointilaskelmissa aseteta oikeaa hintaa. Jaksaminen on otettava huomioon jokaisessa tilan kehitysvaiheessa.
 
Keinoja hyvinvoinnin lisäämiseen

Monet tutkimukset osoittavat, että luonto lisää hyvinvointia. Luonnossa töitä tekevän maatalousyrittäjän pitäisi siis tutkimusten mukaan voida todella hyvin. Todellisuus on toinen. Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla mediasta maatalousyrittäjien voimien vähenemisestä ja huonosta olosta. Mitä pitäisi tehdä?

Oma hyvinvointi on itsestä kiinni. Vain itse voi omaa hyvinvointiaan parantaa. Yrityksen johdon eli tässä tapauksessa maatilayrittäjän tehtävä on huolehtia työmäärästä ja työhyvinvoinnista, myös omastaan. Työmäärät pitää sovittaa sopiviksi. Jos työtä on liikaa, jostain on vähennettävä tai mietittävä prosessit uusiksi. Yrittäjä on itse yrityksensä tärkein resurssi. Koneisiin vaihdetaan öljyt ja niitä huolletaan, samoin yrittäjä tarvitsee huoltoa. Yrittäjän huolto voi olla esimerkiksi omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen tai viikon loma lämpimässä.

Suomen Yrittäjäopiston maatilayrittäjien valmennuksissa käsitellään myöskin maatilayritysten ajankäyttöä ja sen johtamista. Lähde sinäkin mukaan suunnittelemaan omaa ajanhallintaasi. Lue lisää


 
Vuokko Kraatari
yritystoiminnan kouluttaja
vuokko.kraatari@syo.fi

1 kommentti:

  1. Osan Vuokko plogitekstistäsi kyllä allekirjoitan, mutta en kyllä voi ymmärtää, että kritisoit viljelijän pitkiä päiviä keväällä. Kevätkylvöjä kun on huono hoitaa istuen ja ruutupaperiin tekemättömiä töitätöitä kirjoit. Työt tulee tehdä ajallaan ja ulkoistaminen toimii vaan erikoistilanteissa
    Tämän vuoden kevät on parhaita esimerkkejä "kiireestä" - joka paikassa olisi pitänyt olla yhtäaikaa ja ne "kiireettömät", jotka kylvi verkkaisesti tahtiin näkee kyllä heikoista kasvustoista. Jatkuva kiire taas on jotain muita kuin sesonkihuippujen kiire ja siihen on syytä reagoida.

    VastaaPoista