tiistai 4. joulukuuta 2012

MUUTOKSIA LUVASSA

Vuosi 2012 alkaa olla joulua vaille valmis. Uuteen vuoteen käännetään jo katseita monella suunnalla. Verottajan katseet ovat kääntyneet arvonlisäveroon, joka kokee muutoksia heti   vuoden alusta lähtien.

Yleinen arvonlisäverokanta nousee 23 prosentista 24 prosenttiin, alennettu 13 prosentin verokanta nousee 14 prosenttiin sekä alennettu 9 prosentin verokanta nousee 10 prosenttiin.
Alennettua uutta 14 prosentin verokantaa sovelletaan elintarvikkeisiin, ravintola- ja ateriapalveluihin ja eläinten rehuihin.
Alennettua uutta 10 prosentin verokantaa sovelletaan henkilökuljetuksiin, kirjoihin, liikuntapalveluihin, lääkkeisiin, majoituspalveluihin, pääsylippuihin sekä vähintään kuukaudeksi tilattaviin sanoma- ja aikakauslehtiin
Vakuutusmaksuveron verokanta nostetaan yleisen arvonlisäverokannan mukaisesti 24 prosenttiin.

Lisäksi laskutusäännökset uudistuvat, arvonlisäveron minimikantoraja tavaran maahantuonnissa laskee viiteen euroon. Myös ensiasteen muutoksenhakua koskevia säännöksiä täsmennetään, siten että hallinto-oikeuden rooli korostuu valitusprosessissa.
Uusista laskumerkintävaatimuksista verohallinto on antanut ohjeen 18.10.2012.

Taloushallinnon järjestelmät kaipaavat taas päivityksiä ja hintojen pyöristelyt vaativat vaivansa. Joillakin aloilla yrittäjillä voi olla vaikeuksia siirtää korotettua veroa suoraan hintoihin ja näin he joutuvat kärsimään sen omissa nahoissaan. Käsityövaltaisilla aloilla koettiin juuri veron nousu alimmasta 9 prosentin kannasta 23 prosenttiin.

Mekin käännämme pian katseen ensi vuoteen täällä Suomen Yrittäjäopistolla. Olemme mukana silloinkin tarjoamassa lisäarvoa opiskelijoillemme eri ryhmissä. Siitä ei veroteta jatkossakaan vaan vaatimuksena on vain hienoinen satsaus aikaa, joka näkyy varmasti tulevaisuudessa oman pääoman korotuksena.

Terveisin,

Teemu








Teemu Luoma on yritystoiminnan
kouluttaja ja konsultti Suomen Yrittäjäopistolla











teemu.luoma(at)syo.fi
p. 010 841 4082

Tutustu sivuihimme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti