torstai 26. tammikuuta 2017

Kehittyvä datanomikoulutus, kenelle se soveltuu?

Datanomikoulutus on kokenut mittavia muutoksia viime vuoden aikana. Tieto- ja viestintätekniikan perustutkinnon koulutuksen sisältöä ja työelämätarpeisiin vastaavuutta on uudistettu. Koulutuksen laajuutta, valinnan vaihtoehtoja ja opiskelun vaivattomuutta on sovitettu työn ohella tapahtuvan opiskelun ehdoille.  Koulutus tukee digitalisoitumisen myötä muuttuvien työtehtävien hallintaa lähes kaikilla toimialoilla, joten koulutuksesta saavat tukea ja oppia lähes kaikki tietotekniikan avulla työtä tekevät.

Opiskelija voi valita toimialansa, sekä omien ja työpaikkansa tarpeitten mukaan erilaisia opintopolkuja joiden koulutussisällöt ja –aikataulut ovat hyvin joustavia. Koulutuksen suosio myös oppisopimuksella suoritettavana on kasvussa, koska yrityksissä on ymmärretty tietotekniikan hallinnan tarve myös perinteisen tietohallinnon ulkopuolella.


Tietoturvan asiantuntijan opintopolku


Datanomikoulutuksen aiheista on monipuolisesti valittavissa erilaisia opintosisältöjä ja valintojen perusteella syntyviä opintopolkuja. Opintopoluista yksi vahvimmista on Tietoturvan asiantuntijan opintopolku, jonka aikana käsitellään kaikki tietoturvallisuuden osa-alueet. Aiheita käsitellään niin työntekijän jokapäiväisen toiminnan kuin yritysten kokonaisvaltaisen tietoturvasuunnittelunkin näkökulmista.

EU:n tietosuojadirektiivi on muuttunut merkittävästi vaativampaan suuntaan ja siihen organisaatioiden tuleekin varautua vuoden 2018 alkuun mennessä. Opintopolun suunnittelussa on toiminut merkittävästi Valtion Tieto- ja viestintäkeskuksessa tuotantopäällikkönä työskentelevä vaasalainen Raimo Mäenpää, jolla on yli 15 vuotta kokemusta Tietoturvapäällikön tehtävistä niin Oikeushallinnon tietotekniikkakeskuksessa kuin Valtorissakin. Mäenpää toimii pääasiallisesti myös kyseisten opinto-osien kouluttajana.




 

 



Kari Kananoja
IT-kouluttaja

 


Tutkinto –välilehdeltä tai sähköpostilla osoitteesta kari.kananoja@syo.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti