keskiviikko 3. elokuuta 2016

Sadonkorjuun aikaan


Kesäloman jälkeen miettii kaikkea niitä asioita mitä syksy tuo tullessaan. Työpöydällä odottaa paljon uusia juttuja ja asioita. On tehty paljon valmistavaa työtä keväällä ja nyt syksyllä on sadonkorjuun aika. Ihan niin kuin marjat odottavat metsässä poimijoita on meilläkin koulutustarjontaa, mistä voi valita itselle sopivimmat. Kesäloman jälkeen voikin sanoa, että koulutustarjontamme on tänäkin syksynä monipuolista,  monimuotoista ja valtakunnallista.


Syksyn tarjontaamme:


Yrittäjäopistossa on kevään aikana saatu järjestämislupia lähiesimiestyön ammattitutkintoon, talous- ja henkilöstöhallinnon erikoisammattitutkintoon, auto- ja kuljetusalan työjohdon ammattitutkintoon (kuljetusalan työjohtajan osaamisala) sekä tieto- ja viestintätekniikan erikoisammattitutkintoon.  Näihin uusiin tutkintoihin valmistavan koulutukset alkavat pääosin jo syksyllä.


Laajennetut aukiolot ovat tätä päivää ja sen vuoksi mekin laajennamme aukioloja ja näin kehitämme mm verkko-opetuksemme tarjontaa edelleen. Laajennetusta aukiolosta ja palvelujen saatavuudesta kerromme lisää syyskuulla. Tarkoituksena on, että palvelumme ovat kaikkien saatavilla ja verkko-opetus on helposti sekä nopeasti asiakkaalla  – laadusta tinkimättä.


Etsimme syksyllä myös entisiä Syolaisia eli opiskelijoita, jotka ovat meillä aikojen kuluessa opiskelleet.  Vanhaan opiskelijaamme törmäsin sunnuntaina aamukahvilla Ilkka-lehden sivuilta, kun luin 3 Kaverin jäätelön perustajasta Ilkka Wilkholmista. Hänen opiskelutaival oli alkanut Kauhavalta. ”Joku myi rännejä, toinen mattoja ja kolmas vaatteita – kaikki olivat yrittäjiä” muistelee Ilkka Wilholm pohjalaista yrittäjyyttä sunnuntain 31.7. Ilkka-lehdessä.  Yrittäjyyteen liittyviä valmennuksia meillä menee tulevana syksynäkin monella eri paikkakunnalla sekä myös verkossa.  Eli yrittäjyyskoulutuksia on kaikkien saatavilla ja eri toteutusmuodoilla.


Vaikka perinteisiä syksyn startteja ei enää perustutkinnoissa järjestetä, niin nonstop-periaatteella toimivat merkonomin ja datanomin –tutkinnot on syytä myös muistaa koulutustarjonnastamme.  Nonstop-periaatteella voit aloittaa myös taloushallinnon yksittäisiä opintoja tai sitten lähteä ryhmän mukana suorittamaan koko ammattitutkintoa. Syksyn koulutustarjonnassa on myös koulutuksia järjestelmäasiantuntijoille sekä kuljetusalalle. Lisäksi tarjolla on erilaisia täydennyskoulutuksia tai räätälöityjä koulutuspaketteja.

Uusia yhteistyökuvioita aloitetaan Yrittäjyys-linja koulutuksen parissa Kauhajoen evankelisen opiston kanssa.  Yrittäjyyttä Opettajille -verkkovalmennuksessa taas on tarjolla erityistä yrittäjyyteen painottuvaa koulutusta opettajille ja esimerkiksi opoille. Lisäksi erilaisia hankkeita ja työvoimakoulutuksia starttaa ympäri Suomen. Nuorten Yrittäjyyspajoja alkaa nyt heti alkusyksystä mm Seinäjoella, Rovaniemellä ja Kuopiossa. Eli valtakunnallisuus näkyy toiminnassamme vahvasti myös tänä syksynä.

Osaamisen hankkiminen -sadonkorjuujuhlat


Jos nyt syksyllä aloitat opiskelun, niin voit poimia satoa osaamisen hankkimisen ja todistuksen muodossa ehkä vuoden tai puolentoista vuoden päästä. Sadonkorjuu oman osaamisen hankkimiseen ei ole ollenkaan huonompi ajatus! Makoisalta maistuu tutkinto esimerkiksi toukokuussa, syyskuussa tai joulukuussa suoritettuna. Omaa osaamista voi päivittää vuoden ympäri.

Tutustu tarjontaamme ja katso, mitä mahdollisuuksia meille olisi Sinulle tarjota. 



Pirteää syksyä toivottaen
Taina Hietamäki
markkinointi- ja viestintäpäällikkö


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti