tiistai 13. maaliskuuta 2012

Kuljetusalan kuulumisia

Tavaraliikennelaki muuttui 19.12.2011 alkaen ja toi mukanaan kuljetusyrityksille useita merkittäviä uudistuksia ja joitain toimia tavarankuljetusten harmaan talouden estämiseksi.

Uuden lain mukaan tavaraliikenneluvat ovat aina yhteisölupia ja vanhat kotimaan liikenneluvat muutetaankin automaattisesti yhteisöluviksi. Luvan haltijalla on oltava tosiasiallinen ja pysyvä toimipaikka Suomessa.  Periaatteena on, että toimipaikassa voidaan tarpeen mukaan vierailla, joten pelkkä postilokero osoite ei riitä yrityksen ”toimipaikaksi”.  Luvanvaraisessa liikenteessä käytettävä ajoneuvo on aina ilmoitettava ajoneuvoliikenne-rekisteriin välittömästi ja yksityiskäyttöön rekisteröidyn ajoneuvon käyttö luvanvaraisiin kuljetuksiin on rangaistavaa. Uuden lain mukaan kuljetusyritys voidaan myös luokitella riskiyritykseksi, jos sen johto (liikenteestä vastaava henkilö, toimitusjohtaja, avoimen yhtiön yhtiömies, kommandiittiyhtiön vastuunalainen yhtiömies) syyllistyy toistuvasti rikkomuksiin, joiden johdosta hyvä maine ”vaaraantuu”. Tällaisia riskiyrityksiä tullaan valvomaan viranomaisten taholta tehostetusti ja seurauksena saattaa olla jopa tavaraliikenneluvan menettäminen.  V. 2013 alussa tulee voimaan myös säädös, jonka mukaan ammattimaisesti kuljetuksia tilaava on velvoitettu selvittämään, että kuljetuksen suorittavalla yrityksellä on voimassa oleva tavaraliikennelupa.
 
Nyt kannattaakin siis laittaa lupa-asiat pikaisesti kuntoon.  Meillä Suomen Yrittäjäopistolla on jo pitkät perinteet yrittäjien kouluttamisesta ja olemme panostaneet myös kuljetusalaan monella eri sektorilla.  Tavaraliikenteen liikenneyrittäjäkurssimme antavatkin kuljetusalan yrittäjäksi aikovalle erinomaiset valmiudet – ei vain liikenneyrittäjäkokeen läpäisemiseen, vaan myös yrittäjänä toimimiseen ja menestymiseen.  Uudet liikenneyrittäjäkurssimme starttaavat taas Hämeenlinnassa 10.4.2012 alkaen ja Seinäjoella 7.5.2012 alkaen.

Ammatilliset vaatimukset kuljettajia kohtaan ovat lisääntyneet viime vuosien aikana ja lainsäädäntö edellyttääkin ammattimaisessa liikenteessä toimivalta kuljettajalta ammattipätevyyttä.  Perustason ammattipätevyyskoulutus on suoritettava niiden ammattikuljettajiksi aikovien henkilöiden, joiden linja-auton ajo-oikeus on alkanut 10.9.2008 jälkeen ja kuorma-auton ajo-oikeus 10.9.2009 jälkeen.  Pelkällä ajokortin saamisella ei siis enää pääse ammattikuljettajaksi. Kaikkien ammattikuljettajien on taas suoritettava ammattipätevyyden jatkokoulutuksena 35 tuntia koulutusta viiden vuoden jaksoissa ammattitaitonsa ylläpitämiseksi. Jatkokoulutus tulee olla ensimmäisen kerran suoritettuna linja-autonkuljettajilla 10.9.2013 mennessä ja kuorma-auton kuljettajilla vuotta myöhemmin eli 10.9.2014 mennessä.  Ammattipätevyyden jatkokoulutuspäivät eivät ole mitään ”turhia” päiviä, sillä ne edistävät ammattikuljettajien asiantuntemusta, lisäävät liikenteen ja kuljetusten turvallisuutta sekä kuljetusten ja palvelujen laatua.  Ammattitaitoiset, asiantuntevat kuljettajat ovat yritykselle kaikki kaikessa. Koko yrityksen tuottavuus ja kannattavuus riippuu osaavasta henkilöstöstä ja säännöllinen koulutus ylläpitää tietoja ja taitoja.

Suomen Yrittäjäopisto tarjoaa myös kuljetusalan ammattilaisille ammattipätevyyden jatkokoulutusta. Jatkokoulutuspäiviä kannattaakin alkaa suorittamaan jo pikaisesti, ellei niitä ole vielä yhtään suorittanut, sillä määräpäivät lähestyvät uhkaavasti.  Kuljetusalan koulutustarjonnastamme voit lukea lisää www.syo.fi  (koulutukset).  

Omat ammattipätevyyden jatkokoulutustietonsa voi tarkistaa veloituksessa kerran vuodessa www.suomi.fi (asioi verkossa) – palvelusta. Kannattaakin käydä tarkistamassa, että kaikki jo suoritetut jatkokoulutustiedot löytyvät rekisteristä.

Kouluttautuahan kannattaa aina - enemmänkin kuin liikenneyrittäjäkurssiin tai ammattipätevyyden ylläpitämiseen vaaditaan.  Koulutuksella voi myös erottua edukseen ja koulutuksesta saa myös aina uusia ideoita ja ajatuksia siitä miten asiat voisi tehdä toisin.

Marja-Leena Oravamäki
yrittäjien palvelukoordinaattori

Katso lisää sivuiltamme

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti