Näytetään tekstit, joissa on tunniste talouden suunnittelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talouden suunnittelu. Näytä kaikki tekstit

torstai 17. toukokuuta 2018

Hyödynnä tilinpäätöstietoja päätöksenteossa


Tilinpäätöstietojen merkitystä päätöksenteossa on vähätelty, koska ne kertovat yrityksen historiasta, eivät tulevaisuudesta. Tiedot ovat kuitenkin tärkeä pohja, kun lähdetään tekemään suunnitelmia ja laskelmia tulevaisuutta varten esim. budjetointia. Tilinpäätöstietojen tuleekin olla päätöksentekijälle ymmärrettäviä, merkityksellisiä, luotettavia ja vertailukelpoisia.

Suomessa yrityksistä yli 90 % on pien- ja mikroyrityksiä. Mikroyrityksiä on noin 93 % ja pienyrityksiä noin 5 %. Näiden yritysten merkitys on tärkeä kansantaloudellemme huomioiden myös työllisyysnäkökulma, jonka vuoksi ne ovat myös tärkeä tutkimuskohde.

Taloushallinto on merkittävä tukitoimi yrityksille ja sen antaman tiedon ymmärtäminen auttaa yrityksiä hallitsemaan kannattavuutta, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta. Taloustietojen hyödyntämisessä keskeisimmässä asemassa ovat yrityksen tilinpäätöstiedot vuosi-, neljännesvuosi- ja kuukausitasolla. Useissa kansainvälisissä tutkimuksissa on tullut selväksi, että niillä yrityksillä jotka ymmärtävät ja hyödyntävät taloudesta saatavia tietoja, on paremmat edellytykset kasvaa ja menestyä.

Suomalaisille pien- ja mikroyrityksille tekemässäni tutkielmassa (164 vastaajaa, vastausprosentti 11,4 %) vastaajista noin 82 % ilmoitti käyttävänsä tilinpäätöstietoja päätöksenteossa. Tietoja käytettiin enemmän, mikäli niiden tulkinta koettiin helpoksi ja saatuun tietoon pystyttiin luottamaan. Eniten yritykset käyttivät tietoja päätöksenteossaan vertailussa edelliseen tilikauteen sekä kannattavuuden- ja myynnin seuraamisessa. Tilipäätöstietoihin turvauduttiin useimmiten tarvittaessa, sekä kuukausi- ja vuositasolla.

Tutkielmassa selvisi myös yrityskoon kasvamisen merkitys tilinpäätöstietojen hyödyntämisessä. Yrityskoon kasvaessa mikroyrityksistä pienyrityksiin, myös tilinpäätöksen hyödyntäminen lisääntyy. Pienyritykset käyttivät mikroyrityksiin verrattuna tilinpäätöstietoja enemmän vakavaraisuuden seuraamisessa, budjetoinnissa ja katelaskelmien valmistelussa.

Kirjoittaja Kirsi Övermark on suorittanut Kauppatieteiden maisteri tutkinnon, yritysoikeus - ja talous, Itä-Suomen yliopistossa. Kirsin koko tutkielman voit lukea: http://epublications.uef.fi/pub/urn_nbn_fi_uef-20180061/

Suomen Yrittäjäopistolla yrittäjän-, yritysjohdon-, liiketalouden- ja taloushallinnon koulutuksissa opastamme yritysten johtoa ja työntekijöitä ymmärtämään tilinpäätöksen antamaa informaatiota ja annamme työkaluja tietojen hyödyntämiseen päätöksenteossa. Lue lisää

Kirsi Övermark
yritystoiminnan kouluttaja
kirsi.overmark[a)syo.fi


keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Verotettavasta tulosta todelliseen tulokseen


Useimmilla maatiloilla helmikuun loppu on se hetki, jolloin edellisen tilikauden veroilmoitusta varten on saatu kuitit järjestykseen ja laskettua verottajaa varten tieto maatilan verotettavasta tuloksesta. Monesti jo tähänkin saakka pääsemiseksi on vaadittu unettomia öitä ja stressiä. Mutta nyt kun ollaan valmiiksi talousasioiden äärellä, niin jokaisen maatilan kannattaa jatkaa tästä myös hieman eteenpäin.
Verotettava tulos ei sellaisenaan kerro, miten maatilan taloudessa oikeasti meni.  Verotettavaan tulokseen vaikuttavat monet asiat, jotka vääristävät tulosta. Tässä kolme esimerkkiä vääristävän tuloksen syntymiseen:  1) Kirjanpito on tehty maksuperusteisesti, jolloin tulojen ja menojen kohdistumiseen tilikaudelle vaikuttaa niiden maksuajankohta 2)  2-lomakkeen tasausvaraukset  3)  Maatalouden verotussääntöjen mukainen poistomenettely.
Verotettavaa tulosta on näiden seikkojen vuoksi hieman oikaistava, jotta päästään käsitykseen tilikauden todellisesta tuloksesta. Jos on tehty tilikauden vaihteessa merkittävästi enemmän tai vähemmän ns. tilinpäätösostoja, niiden vaikutus tilikauden tulokseen tulisi korjata. Tehtyjen ja purettujen tasausvarausten vaikutus tulokseen olisi myös poistettava, koska tasausvaraus on vain laskennallinen verotuksen tasauserä, eikä todellinen tilikauden kulu tai tulo.
Lopuksi olisi vielä tarkasteltava verotuksessa tehtyjä poistoja. Maatalouden veroilmoituksella voidaan vapaasti valita pitkävaikutteisten menojen poistoprosentti nollan ja MVL:n määrittämän maksimipoiston välillä. Maksimipoistoa käyttämällä verotettava tulos pienenee enemmän kuin investointien todellinen taloudellinen vaikutus olisi. Ja toisaalta jättämällä poistot tekemättä, voi verotettava tulos olla suurempi kuin todellisuudessa pitäisi olla.
Poistojen suhteen on tärkeää seurata myös verotuksessa tehtyjen poistojen ja velanlyhennysten suhdetta. Tämä on tärkeää varsinkin juuri investoineilla tiloilla, joilla maksimipoistoja käyttämällä voidaan verotettava tulos painaa liian alas. Jos näin tehdään, siirretään veronmaksua tulevaisuuteen, jossa verotettavan tuloksen odotetaan muutenkin nousevan. Pahimmillaan samaan aikaan nousee progressiivisen verotuksen vuoksi verotus ja lainanhoitokulut lyhennysvapaiden päättyessä. Vielä samaan aikaan alkavat usein tarpeet ensimmäisiin korvausinvestointihin. Seurauksena  tästä kaikesta voi olla kassakriisi.
Lopuksi tiivistettynä lyhyesti: Verottajalta ei kannata ottaa ”verovelkaa" vaan pyrkiä mahdollisimman tasaiseen verotettavaan tuloon.


Lue lisää maatilayrittäjien valmennuksistamme: https://www.syo.fi/aikuiskoulutus/yrittajyys/maatilayrittaja-syoagri

Veijo Leino
yritystoiminnan kouluttaja
veijo.leino@syo.fi


torstai 25. tammikuuta 2018

Positiivinen tulos yllätti -virhettä etsitään

Maatilan talouden ennustamista voi tarkastella kolmella eri tasolla eli operatiivisesti, strategisesti sekä erityistilanteiden kautta. 

Usein päällimmäisenä on operatiivinen taso, jolla on suuri merkitys myös riskienhallinnassa. Eli arvioimalla etukäteen tulot ja menot, voimme varautua ajoissa ja ihan käytännössä rahojen loppumiseen. Ja tehdä tarvittavat toimenpiteet eli esim. aloittaa pankissa neuvottelut lainan takaisinmaksuohjelman muutoksista tai siirtää jokin suunniteltu hankinta tulevaisuuteen. 

Toinen taloudellisen suunnittelun taso on strateginen taso eli se liittyy liiketoiminnan tavoitteisiin; hyvin toimiva talouden suunnittelu nimittäin ohjaa kohti määriteltyä pitemmän tähtäimen tavoitetta. Ja tämä tavoite jää valitettavasti usein taka-alalle, arjen pyörittämisen jalkoihin. 

Kolmantena tasona on erilaiset yrityksen elinkaaren aikana syntyvät erityistilanteet eli esim. sukupolvenvaihdos tai investointi. Investointien toteutuskelpoisuutta arvioitaessa on jo totuttu tekemään ns. herkkyysanalyysejä eli arvioimaan taloudellista kestävyyttä eri muutostilanteissa.

Budjetointi ja sen kehittäminen

Maatilayrittäjän liiketoimintavalmennuksissa ja maatilan johtamisvalmennuksissa nousee usein esiin termi budjetointi ja sen kehittämiseen liittyvät tarpeet. Tähän asti ”vain päässä” oleva tieto on usein riittänyt eri tilanteisiin varautumiseen, mutta nyt yrittäjä kokee, että liikkuvia osia ja epävarmuustekijöitä on liikaa. Tuotantoa on ehkä laajennettu ja hallittavien asioiden määrä on lisääntynyt ja erilaisia työkaluja tarvitaan eri tilanteissa päätöksiä tehtäessä. Mutta ei vain juuri investoineella tilalla, vaan myös vakiintuneessa ja taloudellisesti kestävällä pohjalla olevassa tilanteessa voivat merkittävien tulo- ja menoerien muutokset luoda kassakriisin.  

Talouden suunnittelu ja seuranta osana maatilan johtamista

Otsikon lause ”Positiivinen tulos yllätti- virhettä etsitään” on erään yrityksen talouspäällikön pilke silmässä sanottu lausahdus hänen raportoidessaan yrityksen neljännesvuosikatsausta. Tokaisussa kiteytyy se ajatusmaailma, että liian usein talouden johtamisessa painotetaan kustannusten säästöä
ja sorrutaan LEAN- johtamisesta tuttuun osaoptimointiin. Seuraavan vuoden kuukausibudjetointia tehtäessä pitäisi osata rakentaa lukuihin sisään tavoite parantaa kannattavuutta ja lisätä yrityksen arvoa.

Maatilalla pitää olla pitemmän tähtäimen taloussuunnitelma, joka jalkautetaan juurikin kuukausibudjettia hyväksi käyttäen. Kuukausibudjetti on meno- ja kulueräkohtainen suunnitelma, jolla varmistetaan, että laiva pysyy kurssissa ja väistellään odottamattomia karikoita.  Jokaisen kuukauden ja jokaisen vuoden tulee vielä yritystä eteenpäin kohti määriteltyä tavoitetta.

Maatilayrittäjien valmennuksiin voit tutustua täältä












Ilkka Raukola
yritystoiminnan kouluttaja
SYOagri
ilkka.raukola@syo.fi