Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkonomi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste merkonomi. Näytä kaikki tekstit

torstai 25. lokakuuta 2018

Ohjaajan viisi vinkkiä opiskelijalle

Moni aikuinen jättää opintoihin hakeutumatta, koska ei usko, että niille olisi riittävästi aikaa. Olen huomannut toimiessani aikuisten merkonomiopiskelijoiden ohjaajana, että on erilaisia tapoja  selvitä aikatauluhaasteista. Vaikeuksienkin keskeltä on tutkinto saatettu maaliin. Tähän blogiin olen koonnut käytännössä hyväksi havaittuja vinkkejä aikuiselle opiskelijalle. 

1. Motivaatio
Ilman motivaatiota ei löydy panostusta. Kun hakeutuu koulutukseen, tulee olla selkeät tavoitteet. Mitä hyötyä uudesta osaamisesta ja mahdollisesti tutkinnosta on? Miksi tutkinnon suorittaminen on minulle tärkeää? Näihin kysymyksiin kannattaa kirjoittaa vastaukset, koska varsinkin vaikeimpina hetkinä, niihin joutuu palaamaan.

2. Asenne ja realistiset tavoitteet
Päätavoitteen lisäksi on hyvä asettaa välitavoitteita ja tuulettaa niihin pääsystä. Välitavoitteet voivat olla esimerkiksi yksittäisiä oppimistehtäviä tai opintojaksoja. Unohda siis täydellisyyden tavoittelu ja pääset helpommalla.

3. Kalenteri, aikataulutus
Opinnot vaativat aikaa ja aika on poissa aina jostain muusta. Opinnoille pitää siis tehdä tilaa.  Esimerkiksi verkossa opintoja suorittava opiskeli sunnuntaisin ja vuorotyötä tekevä opiskeli iltavuoropäivinä aamuisin. Monen perheellisen opinnot ovat myös kulkeutuneet lasten harrastuspaikoille. 

4. Tuki ja tsempparit
Vertaistuki ja tsempparit ovat tärkeitä. Vertaistuen ei tarvitse välttämättä tulla samojen opintojen parista vaan se voi olla esimerkiksi ystävä, joka opiskelee omia opintojaan. Muista myös pyytää apua.

5. Ennakointi
Kun on vähänkin etuajassa tai vähintään aikataulussaan, ei yksi koko perheen läpikäyvä norovirus vie opintoja ojaan - ei välttämättä edes pientareelle.  Muista myös olla yhteydessä ohjaajaan, jos ongelmia aikataulun kanssa tulee. Ennakointi oman opiskelusuunnistelman kanssa kannattaa ja näin ei tarvitse murehtia suorittamatta jääneitä opintoja.


Loppuun haluan sanoa kaikille aikuisille opiskelijoille, että olkaa välillä armollisia itsellenne. Aikuisopiskelu on useasti yksi elämänvaiheista, se ei kestä ikuisesti. Tsemppiä!


Liiketoiminnan perustutkinto suoritetaan Suomen Yrittäjäopistolla kokonaan verkossa. Lue lisää tutkinnosta täältä


Susanna Kulmala
yritystoiminnan kouluttaja
susanna.kulmala(a)syo.fi


 

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Irti tutusta ajatusmallista


Ammatillisen koulutuksen reformi on muuttanut merkittävästi opetusalaa. Esimerkiksi nyt kannustetaan koko tutkinnon suorittamisen lisäksi yksittäisten tutkinnon osien suorittamiseen. Reformin myötä on ollut mahdollisuus uudenlaisten tuotteiden eli henkilökohtaisten opintopolkujen rakentamiseen. Kun on tarve päästää irti vanhasta tavasta ajatella ja kehittää uutta, tarjoaa tuotteistaminen keinoja ja menetelmiä uudenlaiseen ajatteluun siirtymisessä.


Osallistavan tuotteistamisen malli

Suomen Yrittäjäopistolla testattiin perustutkintotiimissä osallistavan tuotteistamisen malleja (Tuominen ym. 2015). Prosessiin osallistettiin asiakkaita, opiskelijarajapinnassa työskenteleviä ja organisaation johtoa. Esimerkiksi ideoiva tarinointi -menetelmä auttoi irrottautumaan vanhoista käsityksistä ja ajattelemaan koulutuksen tuotteistamista uudelleen.

Asiakkaan tarpeisiin perehdyttiin reformin uudistamista lähtökohdista. Konkretisoitiin tilanteet ja ympäristöt, missä kokonaan verkossa opiskeleva aikuinen opiskelee. Räätälöitiin jo hyvää palautetta saavuttaneen merkonomien verkko-opetus vieläkin paremmaksi.  Päätettiin tarjota jatkossa koko tutkinnon rinnalla yksittäisiä tutkinnon osia.

Liiketalouden perustutkinto on nyt liiketoiminnan perustutkinto

Liiketalouden  perustutkinnon jo aiemmin suorittanut voi täydentää osaamistaan suorittamalla yksittäisiä tutkinnonosia uudistuneesta tutkinnosta eli liiketoiminnan perustutkinnosta. Uusissa tutkinnon perusteissa erityisesti palvelumuotoilun, markkinointiviestinnän ja sisällön tuottamisen tutkinnon osat ovat herättäneet kiinnostusta. 

Suomen Yrittäjäopistolla merkonomien opetus on suunnattu työssäkäyville aikuisille ja se näkyy myös uudistuneessa koulutuksessa. Kehitystyö jatkuu edelleen jatkuvana prosessina, jonka pohjana on muuttuva toimintaympäristö, opiskelijan tarpeet sekä henkilökohtaiset opintopolut.

Lisää liiketoiminnan perustutkinnosta voit lukea täältä
Yrittäjäopiston Facebook -sivulla live-lähetys 29.8.2018 klo 12, jolloin yritystoiminnan kouluttajat Tuija Pekkinan ja Susanna Kulmala vastailevat tutkintoon liittyviin kysymyksiin.

Susanna Kulmala
yritystoiminnan kouluttaja
susanna.kulmala@syo.fi

tiistai 7. marraskuuta 2017

#Merkonomix nopeammin kuin koskaan


Liiketalouden perustutkinnon, merkonomin, valmistava koulutus verkkototeutuksena on suosittu. Vuoden 2017 aikana tuleekin Suomen Yrittäjäopistolta valmistumaan ennätysmäärä merkonomeja.

 Opiskelijat saavat tutkinnosta hyötyä työelämään

Olemme ilolla ottaneet vastaan viestejä meiltä valmistuneiden merkonomien etenemisestä työurallaan. Tutkinnolla on taattu työn jatkuvuus, luotu kokonaan uutta työuraa ja vakiinnutettu omaa asemaa nykyisissä työtehtävissä. Monelle alalla jo kauemmin työskennelleelle tutkinto on laatutodistus omasta laaja-alaisesta liiketalouden osaamisesta.

 Henkilökohtainen ohjaus ja verkko-opetus

Olemme panostaneet vuosia tutkintoon valmistavan koulutuksen kehittämiseen ja opiskelijoiden henkilökohtaiseen ohjaamiseen. Verkko-opetus on tehty helposti aikuisopiskelijan elämään sopivaksi. Kun opiskella voi milloin vain, etenevät opinnotkin nopeasti. Tämä on yksi syy siihen, miksi opiskelijoita valmistuu aiempaa enemmän. Suurin syy nopeaan valmistumiseen ovat innostuneet ja motivoituneet opiskelijat. Opiskelijoiden nopean valmistumisen vuoksi, meille vapautui opiskelijapaikkoja.

Uudenvuodenpäätöksen aika on jo nyt

Jos olet ajatellut hakeutua suorittamaan merkonomin tutkintoa, sinun kannattaa tehdä se nyt. Jos sinulla on työpaikka, jossa voit tutkinnon suorittaa ja intoa ja paloa opiskeluun, hakeudu 1.12.2017 mennessä osoitteesta www.syo.fi



Liiketalouden perustutkinto, merkonomi on tarkoitettu henkilöille, jotka työskentelevät:
•myynnin tai markkinoinnin työtehtävissä
•kaupan alan työtehtävissä
•taloushallinnon työtehtävissä
•toimistotyössä
• yrittäjänä


Terveisin
Susanna Kulmala
yritystoiminnan kouluttaja
susanna.kulmala@syo.fi











 

 




torstai 4. toukokuuta 2017

Minustako etäopiskelija?


Minustako etäopiskelija?
Kysymyksiä risteili mielessäni. Onko minusta siihen? Oppisinko enää mitään? Löytyykö aikaa
Pyörittelin kysymyksiä aikani ja samalla etsin netistä tietoa: kokemuksia ja oppilaitoksia.
Kolmen lapsen äidille, joka tasapainottelee osa-aikatyön ja kodin kanssa oli itsestään selvää, että lähiopetusta sisältävät koulutuksia ei voinut edes harkita. Onnekseni löysin Suomen Yrittäjäopiston Studentum.fi -sivuston kautta.

 
Helppo päätös!

Koulun aloittaminen oli yllättävän helppoa. Jopa opiskelujen eteneminen ja tutkinnon suorittaminen ovat olleet yllättävän helppoja. Toki ensikertalaisena jännittäviä kokemuksia.  

Kurssit etenivät loogisesti ja niitä tuli tasaiseen tahtiin. Niinä kertoina, kun aikatauluista kiinni pitäminen oli mahdotonta, riitti yhteydenotto kurssin opettajaan. Lisäaikaa järjestyi joustavasti ja sain kurssit suoritettua ilman suurempia viivästyksiä. Viimeksi olen opiskellut vuosia, vuosia sitten ja nyt aikuisopiskelijana oli mukava huomata, kuinka minua kohdeltiin kuin aikuista. Ymmärrettiin, että arkeen kuuluu jo tässä vaiheessa paljon muutakin kuin koulu.

 
Valehtelisin, jos väittäisin…

Ettenkö olisi välillä joutunut tsemppaamaan itseäni opiskeluun. Totta kai olin tiedostanut tämän jo etukäteen. Kuten senkin, että tietoa joutui etsimään ja lukemaan omatoimisesti ahkerammin kuin perinteisemmässä opiskelumuodossa.

Ensimmäisellä kurssilla vinkattiin miten kurssien suorittamisia voi aikatauluttaa itselle luontaisella tavalla. Tämän tärkeyden huomasin joulukuun kiireissä itse käytännössä.

Minua eteenpäin on kannustanut ajatus, että tämän koulutuksen myötä voisin vaihtaa työpaikkaa. Ehkä jopa perustaa oman yrityksen. Minua tsemppaa myös se, että haluan olla roolimallina koulua käyville lapsilleni. Ehkä myös luontainen tiedonjanoni on auttanut siinä, että opiskeluintoa on riittänyt.

Verkko-opiskelija tarvitsee myös annoksen päättäväisyyttä. Päättäväisyyttä raivata kalenterista tilaa koulullekin, vaikka muu elämä yrittää imaista kaiken energian ja vapaan ajan.

 
Suosittelen!

Mikäli uusi ammatti kiinnostaa tai tarvitaan päivitystä vanhaan ammattiin, suosittelen ehdottomasti verkko-opiskelua. Suomen Yrittäjäopiston kautta opiskelu on ollut vaivatonta, tsemppaavaa ja ammattitaitoista.

Opiskelutapoja on varmasti yhtä paljon kuin meitä opiskelijoitakin. Oma opiskeluni on mennyt lasten ehdoilla. Olen suorittanut kursseja jäähallin katsomossa sormet kohmeessa, jäähallin pukukopissa (poikien ollessa jäällä), urheilukentän laidalla, autossa, ruokatauoilla, yöllä pimeässä muun perheen nukkuessa, päivällä pienimmän nukkuessa vieressä. Istunut kuulokkeet korvilla kuuntelemassa opiskelumateriaalia samalla, kun olen voinut seurata lapsia harrastuksissaan. Olen lukenut materiaalia ja samalla nauttinut rannalla maisemista ja veden liplatuksesta. Kuten sanotaan: vain mielikuvitus on rajana J

 

Vinkkini verkko-opinnoista takataskuun:

  1. Laita ylös kurssien tärkeät päivämäärät, kuten oppimistehtävien viimeiset palautuspäivät.
  2. Tutustu kursseihin ja aikatauluta, missä järjestyksessä teet mitäkin. Kalenteri on oiva apu tässäkin.
  3. Raivaa arjesta tarpeeksi tilaa opiskelulle. Kurssien suorittaminen viime tipassa kiireessä ei ole mukavaa…
  4. Huolehdi välitallennuksista!!!!
  5. Nauti opiskelusta ja ole ylpeä saavutuksistasi :)

Miia Uotila
merkonomi-opiskelija ja kolmen lapsen äiti


torstai 30. kesäkuuta 2016

Valmistuminen on itsensä ylittämisen tulos


Suomen Yrittäjäopistolta on alkuvuoden aikana valmistunut lähes 30 merkonomia tai datanomia. Jokaisen aikuisen tie tutkintoon on ollut erilainen. Ohjaajan näkökulmasta yhteistä näille poluille on ollut itsensä ylittäminen. Taustalla on opintoja tukevaa ja mahdollistavaa työtä. Tämä työ ei ole ainoastaan oppilaitoksen työtä vaan myös työelämän edustajilla ja jokaisen opiskelijan läheisillä on ollut oma roolinsa.  

Tarja Anttila toimii yrittäjänä Peräseinäjoella. Hän lähti suorittamaan liiketalouden perustutkintoa vajaa kaksi vuotta sitten. Tutkintoon valmistavan koulutuksen hän suoritti kokonaan verkossa ja tutkinnon hän suoritti pääosin omassa yrityksessään. Koska Tarjan tavoite oli lisätä omaa taloushallinnon osaamista, mutta hän ei vielä tehnyt kaikkia oman yrityksensä taloushallinnon tehtäviä, kävi hän harjoittelemassa ja täydentämässä osaamistaan Tilitoimisto Sirpa Kimpimäellä Seinäjoella.

Tilitoimisto Sirpa Kimpimäki toimii Suomen Yrittäjäopiston tärkeänä yhteistyökumppanina taloushallinnon koulutuksissa. Sirpan kanssa on moni opiskelija päässyt harjoittelemaan taloushallinnon tehtäviä käytännössä. Oheinen Tarjan tarina on vain yksi esimerkki, vastaavia on useita. Sirpa ja muut harjoittelupaikkoja tarjoavat yritykset tekevät arvokasta työtä osaamisen edistämiseksi ja kehittämiseksi.

Kaupan päälle itsensä johtamisentaitoa

Tutkinnon suorittaminen on usein pitkä prosessi. Aikuisopiskelijan elämässä on paljon muuttuvia tekijöitä jotka vaikuttavat opintojen etenemiseen. On tärkeää nähdä tavoite ja sitoutua siihen mutta myös hyväksyä että matkalla kohti tavoitetta saattaa tulla ylä- ja alamäkiä tai ainakin mutkia. Näistä haasteista kyllä selviää, yksi kerrallaan. Väitän että jokainen tutkinnon suorittaja on matkallaan kohdannut sellaisia haasteita että voi huoletta todeta osaavansa johtaa paitsi oman osaamisensa kehittämistä myös omaa ajankäyttöään.

Aikuisopiskelijan tärkeimmät tukijat löytyvät läheltä, omasta perheestä ja ystävistä. Oma roolinsa on kouluttajilla, ohjaajilla sekä muulla oppilaitoksen henkilökunnalla. Myös työ- tai harjoittelupaikoilla on paljon opintoja tukevia ihmisiä. Se että tutkinto tulee suoritetuksi ja opiskelija valmistuu, on kuitenkin aina tutkinnon suorittajan saavutus.

 

Onnea kaikille valmistuneille ja kiitos kaikille heidän opintopolkua tukeneille


Susanna Kulmala
Ohjaaja, kouluttaja


Tarja Anttila valmistui merkonomiksi keväällä, hän pyörittää ompelukauppaa Peräseinäjoella ja hoitaa nyt kokonaan oman yrityksensä taloushallinnon.