Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhyvinvointi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työhyvinvointi. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. marraskuuta 2018

Mielekästä työtä tulevaisuuden työpaikassa

Elämme jatkuvan muutoksen maailmassa, jossa työntekijät ja työpaikat joutuvat sopeutumaan erilaisiin toimintaympäristön muutoksiin yhä nopeutuvassa rytmissä.  Miten kehittää työpaikkaa kohti tulevaisuuden työelämän vaatimuksia, tätä me joudumme Suomen Yrittäjäopistollakin pohtimaan.

Tuoreen Valtioneuvoston tulevaisuusselonteon mukaan tulevaisuuden työelämässä työllä on entistä enemmän myös muita kuin rahassa mitattavia merkityksiä ja arvoja. Työn merkityksellisyys ja mielekkyys nähdään tärkeiksi teemoiksi, joihin panostamisesta hyötyvät niin työntekijät, työnantajat kuin koko kansantalouskin - onnellisempina kun olemme tuottavampia työntekijöitä. Tietotyön aikakaudella on oleellista saada työntekijöiden osaaminen ja motivaatio esiin tulosten aikaansaamiseksi. Tulevaisuuden työelämässä korostuukin entistä enemmän jatkuvan oppimisen ja osaamisen kehittämisen tärkeys. Työn aika- ja paikkasidonnaisuus heikkenee edelleen ja työelämän joustavuus lisääntyy. Lisäksi digitalisaatio ja teknologian kehittyminen muokkaavat ammatteja ja toimintatapoja.

Miten työntekijät sitten näkevät tulevaisuuden työelämän? Made by Finland -kampanjatutkimuksen (2017) mukaan lähes kaikki suomalaiset ovat sitä mieltä, että yhdessä tekeminen ja toisten auttaminen työpaikoilla luovat uusia ideoita ja hyvinvointia. Työelämän kehittämisen kannalta tärkeänä pidetään työntekijöiden ja työnantajien yhteistä kehittämistyötä sekä osaamisen jakamista. Tärkeimmiksi työhyvinvointia lisääviksi tekijöiksi kyselyssä nousi hyvä työilmapiiri, motivoiva työ sekä mahdollisuus vaikuttaa työn sisältöön. Lisäksi turvattu työpaikka, työn ja vapaa-ajan sovittamisen joustavuus, esimiestyö sekä omien vahvuuksien hyödyntämismahdollisuudet nähtiin tärkeinä työhyvinvoinnin kannalta. Tulevaisuuden työelämässä korostuu teknologian käyttö, kyky sopeutua jatkuvaan muutokseen sekä oman ammattitaidon kehittäminen.

Me Suomen Yrittäjäopistolla pyrimme luomaan työympäristön, jossa on innostavaa työskennellä nyt ja tulevaisuudessa. Saamme olla asiakkaiden arjessa mukana etsimässä ratkaisuja sekä edistämässä osaamista ja yrittäjyyttä. Vaativat, mutta palkitsevat koulutus- ja kehittämistehtävät haastavat meitä jatkuvasti päivittämään osaamistamme ja pysymään ajan hermolla. Juuri tämä tekee työstämme innostavaa, palkitsevaa ja merkityksellistä.

Olemme onnekkaita, sillä meillä on talo täynnä osaavia huipputyyppejä. Yhdessä me olemme enemmän – kehitämme toimintaamme ja palveluitamme yhdessä, iloisella tekemisen meiningillä ja yrittäjämäisesti toimien. Joustava ja luottamukseen perustuva tapa työskennellä on meille arkipäivää. Etätyötä tehdään paljon hyödyntäen erilaisia viestintävälineitä. Olemme siis hyvässä vauhdissa kehittymässä tulevaisuuden työpaikaksi. Löydämme toiminnastamme myös kehittämiskohteita, joihin tartumme yhdessä luottaen ratkaisujen löytymiseen.

Etsimme uusia osaajia tekemään työpaikastamme entistä vahvemman. Oletko sinä seuraava huipputyyppi täydentämään osaavaa joukkoamme? - seuraa ilmoitteluamme www.syo.fi -sivustolta!



Tiina Luoma
henkilöstöpäällikkö
tiina.luoma(a)syo.fi




keskiviikko 6. kesäkuuta 2018

Älä anna kiireen yllättää

Kiurut huutavat ja töyhtöhyypät tekevät näyttäviä syöksylentojaan pelloilla. Koivut puskevat hiirenkorviaan ja leskenlehti kukkii. Maatalousyrittäjän kiireisin ajanjakso alkaa ja on pakko painaa pitkää päivää. Ehditkö huomaamaan luonnon ihmeet kesken kylvötöiden tai rehunteon?
 
Pari vinkkiä kiireen poistamiseen 
 
Kiire on organisoimatonta työtä. Kiire ei ole tehokkuutta. Joskus kiireellä yritetään vain tehdä itsestä tärkeä ja korvaamaton. Näillä vinkeillä voit hiljentää sisäisen kiirehtijäsi:
 
  • Osan tehtävistä voi siirtää toiseen ajankohtaan tai osan töistä voi tehdä joku muu. Kaikkea ei edes ole pakko tehdä. Kun tekee vähemmän saa enemmän aikaan. Tekemistä on silloin liikaa, jos ei ehdi nukkua tai nauttia elämästä. 
  • Eräällä isännällä on tapana istahtaa alas aina,  kun tuntuu kiireiseltä tai siltä, että tekemistä on liikaa. Istahtaessaan isäntä kirjaa paperille kaikki ne asiat, jotka pitää tehdä. Kun asiat on kirjannut paperille, ne jäsentyvät myös mieleen. Tämän jälkeen voitkin huomata, että asiat ovat nyt tärkeysjärjestyksessä ja hoituvat kyllä. Seuraavan kerran kun olet kiireinen, istahda muutamaksi minuutiksi alas ja kokeile tätä keinoa.
  • Paras keino jatkuvan kiireen poistamiseen on tehdä oman työpanoksen hinta näkyväksi! Kun tiedät omalle työllesi hinnan, voit tehdä vertailua oman ja vieraan työvoiman sekä töiden ulkoistamisen kesken. Oman työpanoksen hinta siis linkittyy vahvasti oman ajankäytön hallintaan sekä jaksamiseen. Jaksamisongelmat tulevat, jos omalle työlle ei esimerkiksi investointilaskelmissa aseteta oikeaa hintaa. Jaksaminen on otettava huomioon jokaisessa tilan kehitysvaiheessa.
 
Keinoja hyvinvoinnin lisäämiseen

Monet tutkimukset osoittavat, että luonto lisää hyvinvointia. Luonnossa töitä tekevän maatalousyrittäjän pitäisi siis tutkimusten mukaan voida todella hyvin. Todellisuus on toinen. Saamme jatkuvasti lukea ja kuulla mediasta maatalousyrittäjien voimien vähenemisestä ja huonosta olosta. Mitä pitäisi tehdä?

Oma hyvinvointi on itsestä kiinni. Vain itse voi omaa hyvinvointiaan parantaa. Yrityksen johdon eli tässä tapauksessa maatilayrittäjän tehtävä on huolehtia työmäärästä ja työhyvinvoinnista, myös omastaan. Työmäärät pitää sovittaa sopiviksi. Jos työtä on liikaa, jostain on vähennettävä tai mietittävä prosessit uusiksi. Yrittäjä on itse yrityksensä tärkein resurssi. Koneisiin vaihdetaan öljyt ja niitä huolletaan, samoin yrittäjä tarvitsee huoltoa. Yrittäjän huolto voi olla esimerkiksi omasta fyysisestä kunnosta huolehtiminen tai viikon loma lämpimässä.

Suomen Yrittäjäopiston maatilayrittäjien valmennuksissa käsitellään myöskin maatilayritysten ajankäyttöä ja sen johtamista. Lähde sinäkin mukaan suunnittelemaan omaa ajanhallintaasi. Lue lisää


 
Vuokko Kraatari
yritystoiminnan kouluttaja
vuokko.kraatari@syo.fi