torstai 29. tammikuuta 2015

Palkkaaminen on kallista lystiä

Eilen postilaatikkoon kolahtaneessa Pirkanmaan Yrittäjä -lehdessä oli Rauno Vanhasen kirjoittama juttu yrittäjälle työntekijän palkkaamisesta aiheutuvista kustannuksista. Tämä on kestoaihe, joka puhuttaa yrittäjiä ja yllättää yrittäjäksi aikovat. Havainnollinen esitys asiasta - ei voi muuta sanoa!

Klikkaa kuvaa suuremmaksi taikka lue juttu PY-lehden verkkoversiosta sivulta 4.



Pirkanmaan Yrittäjä -lehteä luki,

Sanna Varis
Yritystoiminnan valmentaja
sanna.varis(at)syo.fi

maanantai 19. tammikuuta 2015

Moniosaajilla on kysyntää


Uudet työpaikat Suomessa syntyvät tällä hetkellä pääasiassa pk-yrityksiin. Yrittäjät kokevat kuitenkin haastavana uusien työntekijöiden löytämisen. Ja mitä pienempi yritys, sitä haastavampaa sopivan työvoiman löytyminen on. 

Tuula Vehmas Helsingin yliopistosta teki viime vuonna tutkimuksen pk-yritysten ja työvoiman kohtaamisesta (Pk-yritykset ja työvoiman kohtaanto HY 2014). Tutkimuksessa esille nousi selvästi, että pk-yrityksissä uuden työvoiman rekrytointi koetaan varsin haasteellisena. Vaikka henkilövalinnassa painaa toki edelleenkin ammattiosaaminen, se ei välttämättä ole tärkein valintakriteeri, toteaa Vehmas tutkimuksessaan. Enemmän pk-yrittäjien vaakakupissa painavat työnhakijan henkilökohtaiset ominaisuudet: aloitteellisuus, stressinsietokyky, tiimityötaidot…

Tuloksista voidaan myös varsin selvästi päätellä, että moniosaajuus on hakijalle valttia työmarkkinoilla, etenkin pienyritysten osalta. Lisäksi hakijan myynti- ja markkinointitaidot sekä riittävä ICT-osaaminen luetaan eduksi varsinaisen ammattiosaamisen rinnalla.

Joko sinä olet moniosaaja? Me SYOlla olemme kehittäneet ohjelmiamme vastaamaan pk-yrittäjien huutoon. Aikuisten näyttötutkinnot tarjoavat loistavan keinon osaamisen kasvattamiseen ja oman aseman vahvistamiseen. Kevään aikana on jälleen monipuolinen kattaus moniosaajuuteen tähtääviä koulutuspaketteja linkitettynä käytännönläheiseen näyttötutkintoon. Tutustu nettisivuillamme ja hae mukaan!



Moniosaajista kirjoitti, Kati

Kati Mattila, markkinointipäällikkö
kati.mattila(at)syo.fi


keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Uusi vuosi ja uudet tavoitteet!

Joulu meni, vuosi vaihtui ja tänään moni on palannut arkeen loman vietosta. Joulun ajan loppumiseen voi liittyä tiettyä haikeutta. Toisaalta moni puhkuu intoa uuden edessä. Uusi kalenteri vuodelle 2015 on kuin mahdollisuus, joka odottaa ottajaansa.  Tapetilla ovat kuntokuurit ja paluu ruotuun joulun syöpöttelyn turvottamana. Lokoilun jälkeen arki tuntuu houkuttelevalta sen tuoman rytmin vuoksi. 

Arki tuo mukanaan myös paluun harrastusten ja opintojen pariin. Opintoihin tullaan monenlaisin motiivein. Yksi haluaa verkostoitua, toinen haluaa aikaa ajattelulle ja kehitystyölle ja kolmannella on tavoitteena suorittaa tutkinto. Mitä tavoitteita Sinulla on vuodelle 2015?

Me Suomen Yrittäjäopistossa teimme muutaman uudenvuodenlupauksen, joilla tuemme asiakkaidemme tavoitteiden saavuttamista. Me lupaamme tarjota sinulle
  • Yksilöllisen ja räätälöidyn opintopolun työn ohessa.
  • Entistä enemmän valinnaisia- ja verkkokursseja.
  • Yksilöllistä ohjausta opintojen ja tutkinnon suorittamiseen.

Tule mukaan! Tutustu uuden vuoden koulutustarjontaamme täällä: http://www.syo.fi/yrittajyys/koulutuskalenteri.


perjantai 28. marraskuuta 2014

Tarjoaako Musta perjantai Suomessa krääsättömän joulun?

Amerikkalainen shoppailu- ja alennuspäivä Black Friday eli Musta perjantai vaikuttaisi olevan tulossa myös Suomeen. Black Friday on Yhdysvalloissa järjestetty perinteisesti kiitospäivän jälkeen, eli näin marraskuun viimeisenä perjantaina. Tuolloin kaupat ovat tarjonneet pidempien aukioloaikojen lisäksi asiakkailleen tuntuvia alennustarjouksia.

Suomessa Luontoliitto kehottaa tänään ”Älä osta mitään” –päivänä pohtimaan kulutuskäyttäytymistämme ja sen vaikutuksia ympäristöön. Tämän vuoden päivän tavoitteena on hillitä joulukrääsän hamstraamista.

Mustan perjantain vietto on näkynyt pienesti jo Suomessa. Tänä aamuna on sähköpostiin tupsahdellut useampia tarjouksia ”Black Friday” –otsikolla; kertoipa joku palvelimensakin kaatuneen asiakasryntäyksen alla. Epäilen, että ÄOM-päivän tiimoilta tapahtumia taitaa olla enemmänkin.

Yhdysvalloissa tämä päivä on yksi vuoden vilkkaimmista ostospäivistä. Ihmiset ovat jonottaneet kauppoihin pääsyä jo kukonlaulun aikaan ja kuluttavat hövelisti tämän perjantain aikana kymmeniä miljardeja dollareita. Jenkkilässä Musta perjantai on myös suosittua televisioviihdettä, sillä tv-kanavat lähettävät suoraa kuvaa ostosparatiiseista, joissa ihmiset kilvan vyöryvät alennettujen tuotteiden – krääsänkin – kimppuun. Pikainen kierros kaupungilla vakuutti kuitenkin, ettei Mustan perjantain villitys ole vielä saanut vastaavaa jalansijaa Suomessa. Televisiokamerat voidaan siis Suomessa pitää tänään suunnattuna muualle. Meillä Musta perjantai näkyykin tänä vuonna lähinnä kansainvälisissä verkkokaupoissa.

Merkkaa ensi vuoden marraskuun viimeinen perjantai mustalla kalenteriisi ja hyödynnä se bisneksessäsi ensi vuonna. Teemana voisi suomalaisilla yrittäjillä olla vaikkapa "Älä osta krääsää mustana perjantaina!"

Mustasta perjantaista kirjoitti,

Kati Mattila
kati.mattila(at)syo.fi