torstai 15. maaliskuuta 2018

Verkostot yksinyrittäjän voimavaraksi

Verkostoitumisesta puhutaan paljon, se on esillä kaikkialla. Yksinyrittäjien työhyvinvointia käsittelevissä tutkimuksissa verkostojen merkitys työhyvinvoinnille nousee korostuneesti esiin. Yksinyrittäjillä ei ole perinteisessä merkityksessä toimivaa työyhteisöä ja työympäristöä kuten työnantajayrityksissä, mutta verkostot korvaavat niitä. Verkostoissa yrittäjä saa uusia näkökulmia vuorovaikutukseen, osaamisen kehittämiseen ja johtamiseen. Sieltä voi löytyä myös yhteistyökumppaneita ja uusia asiakkaita unohtamatta vertaistukea. Ilojen ja huolien jakaminen ovat yrittäjän jaksamiselle ja motivaatiolle yhtä  tärkeitä kuin liiketoiminnalliset hyödyt. Verkostoituminen kannattaa siis aina!

Menestyksen avain on verkostoissa

Yrittäjänkin työssä kannattaa panostaa ihmissuhteisiin, jotka voivat muodostua yhteisten kiinnostuksen kohteiden, jakamisen, auttamisen ja saamisen sekä yhteisen hyödyn edistämisen perustalle. Ja sivutuotteena syntyy verkostoja. Uusia kontakteja, mahdollisuuksia, ideoita ja neuvoja omaan työhönsä yksinyrittäjä löytää esimerkiksi Yrittäjäjärjestöjen toiminnasta, erilaisten hankkeiden järjestämistä tilaisuuksista, LinkedInistä, Facebookin suljetuista ja avoimista ryhmistä. Joskus myös työtilan vuokraaminen tunti- tai päivähinnalla paikoista, joissa pääsee työskentelemään muiden pienyrittäjien kanssa, tuo mukavaa vaihtelua arkeen.

Yksinyrittäjällä on vastuu kaikesta, mutta kaikkea ei kannata tehdä itse. Tiettyjä tehtäviä voi ulkoistaa hyödyntämällä verkostoja tai etsimällä sopivia yhteistyökumppaneita. Se on taloudellisestikin kannattavampaa ja lisää yrittäjän jaksamista. Aikaa vapautuu siihen, mikä lisää kassavirtaa. Alati muuttuvassa toimintaympäristössä, jossa innovoidaan uutta ja kyseenalaistetaan vanhoja toiminatatapoja, ei pärjää enää yksin. 

Menestyksen avain on verkostoissa.  Yksinyrittäjä - rohkeasti ovet avoinna ja verkostoitumaan!


Yksinyrittäjät ovat kohderyhmänä useissa Suomen Yrittäjäopiston hallinnoimissa hankkeissa. Esimerkiksi Buustia yksinyrittäjyyteen -hankkeessa on luotu mahdollisuuksia yrittäjille verkostoitumiseen Keski-Suomen alueella: https://www.syo.fi/asiantuntijapalvelut/hankkeet/buustia-yksinyrittajyyteen



Henna Leppinen
projektisuunnittelija
henna.leppinen@syo.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti